Pilatesopettaja Emmi Nevala
Emmi Nevala on valmistunut tanssijaksi Tampereen konservatoriosta 2006. Pilates-opettajakoulutuksensa hän suoritti 2006-2008 Pilates Place Tampereella mentoristudionaan Pilates Place Southwest Lontoossa. Emmi on opettanut Pilatesta (matto- ja laitetunteja) päätoimisesti vuodesta 2008 ja käy aktiivisesti ulkomailla jatkokoulutuksissa. Hän on harrastanut monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja, mutta innostui erityisesti tanssista. Tanssin kautta löytyi myös Pilates. Pilates toi kehoon hallintaa, vapautta ja hengittävyyttä. Samalla löytyi myös voiman ja venyvyyden tasapaino. Pilates yllättää ja palkitsee harrastajansa! Kehon ergonominen käyttö on haastavaa, mutta rennon ryhdin ja oikean kehonlinjauksen löytyessä kehosta tulee hallittu ja olosta ihanan kevyt. Tätä lajia ei voi muuta kuin rakastaa! Opettajana Emmi on ammattitaitoinen, iloinen ja innostava. Hän ohjaa suomeksi ja englanniksi. Hänellä on kaksi lasta eli raskausajan ja raskauden jälkeinen pilatesharjoittelu on myös lähellä sydäntä! "Rakastan liikettä ja tunnetta, mikä liikkeen jälkeen saapuu – ja jää kehoon. Askel kokonaisvaltaisempaan hyvinvointiin lähtee terveemmästä kehosta, jossa myös mieli voi hyvin. Tavoitteenani on saada ihmiset kuuntelemaan omaa kehoaan ja panostamaan omaan hyvinvointiinsa. On ollut mahtava huomata, kuinka pilateksesta opittua keholinjausta ja ergonomiaa voi soveltaa niin arkeen kuin muihin urheilulajeihinkin." - Emmi Koulutus
|